No niin... Nyt kävi sitten näin. En oikeesti aatellu ollenkaa, että tää homma näin vois mennä, mutta näin ne siis on nyt lopulta päättäny: vakuutus ei korvaa yhtään mitään, koska vamma ei häiritse arkea.
Juu. Niin just. Harmi vaan, että vakuutusyhtiö ei ota henkistä puolta huomioon.
Iskä käy vielä If:iltä  joku päivä kysymässä, jos vaikka tapaturmavakuutus korvais, mutta jos ei...niin sitten ei muuta kun ootellaan syksyyn ja tarkkaillaan peruutuspaikkoja.
Jos vaikka syyskuussa leikattas nii: 9+8=17-12=5 eli toukokuussa olis kuntoutunu. Kokonainen vuosi vielä...
En mä kestä tätä!!
Miks sen pitää aina mennä niin, että kun vihdoin asiat tuntuu menevän hyvin ja kaikki on tosi ihanaa, niin yhtäkkiä tuntuukin ettei mikään onnistu niinkun suunniteltiin...?
No yritetään kuitenkin jatkaa loppuun asti ja yrittää löytää positiivisuutta matkalla...